Uutiset

Rosa Rantanen Audi Finnish Tour Finaalin voittoon Vuosaaressa

rosagv

 

Finnish Tourin kauden viimeinen osakilpailu pelattiin 10.9. - 12.9. Vuosaari Golfin kentällä Helsingissä. Naisten kilpailussa Rosa Rantanen pelasi kaksi ensimmäistä päivää +3 (75,72) ja päätöspäivään lähdettäessä Rosalla 5 lyönnin johto seuraavaan. Päätöspäivänä Rosa pelasi päivän parhaan tuloksen 74 lyöntiä ja voitto suvereenisti 10 lyönnin erolla Sarfvik Golfklubin Ida Kaukiseen.

Rosan mietteet kisan jälkeen: ”Tänään en lyönyt niin hyvin kuin 2 ensimmäistä päivää, mutta sain pidettyä pelin ihan hyvin kasassa, ei tullut paljon virheitä. Putteja olisi saanut upota koko kisan ajan hieman paremmin, vähän turhauduin griineillä. Tänään oli huippu caddy (LET-pelaaja Marika Voss) ja hauska päivä kaiken kaikkiaan, ihan hyvä fiilis jäi.”

Miesten kilpailussa Eetu Rantanen (+13) ja Mattias Lepistö (+17) karsiutuivat kahden kierroksen jälkeen.

Kitusen Kievari Open

Kauden suosituin kilpailu Kitusen Kievari Open kisailtiin loistavissa olosuhteissa lauantaina 22.8. Järjestäjät tarjosivat kisailijoille aamupalan, jonka jälkeen kisaisäntä Juha Makkonen toivotti kaikki tervetulleeksi kilpailuun. Naisten sarjassa kolmanneksi tuloksella 30 bogeypistettä sijoittui Vieno Santtila, toiseksi Mervi Lepistö 33 pisteellä ja voittaja Tuija Pulkkisella huikeat 42 pistettä. Miesten sarjassa kolmanneksi pelasi Eetu Rantanen 36 pistettä, toiseksi sijoittui Pasi Kortesniemi 37 pisteellä ja omilla kymmenluvuillaan voittaja Arto Viitanen 48 pisteellä. Lähimmäs lippua Kitusen Kievarin väylällä 6 löi Arto Viitanen. Arton avaus päätyi 1,01 metrin päähän reiästä. Pisimmän draivin väylällä 9 löi Eetu Rantanen. Parhaan scratchin ja Kitusen Karhun voitti Eetu Rantanen tuloksella 68 lyöntiä.

Suunnittelutalo Open

suunnittelutalo1

Lauantaina 15.8. pelattiin kautta aikain ensimmäinen Suunnittelutalo Open. Kilpailu houkutteli paikan päälle 56 pelaajaa ja pelikeli oli erinomainen. Naisten sarjassa kolmanneksi sijoittui Aila Mäntynen 25 pisteellä, toiseksi Susanna Sarkki 29 pisteellä ja voitto Aila Kivimaalle 33 pisteellä. Miesten sarjassa käytiin jälleen kerran tasainen kamppailu palkintosijoituksista. Kolmanneksi sijoittui Erkki S. Koskinen 37 pisteellä (slope 18), toiseksi Petri Lundén 37 pisteellä(slope 17) ja voittaja Kari Pöyhösellä 38 pistettä. Lähimmäs lippua kisan 4. väylällä voitti Liisa Korpimäki tuloksella 3,19m. Väylällä 7 oli erikoiskilpailuna pisin draivi. Naisten pisimmän draivin löi Susanna Sarkki ja miesten pisimmän draivin Tapio Varis. Parhaan lyöntipelituloksen pelasi Tapio Varis (76 lyöntiä).

PGA Pro Tapani Saarentola Virroilla 14. - 16.8.

Perjantaina

KLO 9:00 - 14:00 Mahdollisuus yksityistunneille

KLO 19:00 - 20:30 Klinikka, aiheena erikoislyönnit greenin ympäriltä esim. vinot rinteet ja hiekkaeste. Ilmoittautuminen klubille.

Lauantaina ja sunnuntaina

Vapaana muutamia yksittäisiä tunteja, kysy soittamalla 0503567103

Tapahtumarikas viikonloppu kentällä

Lauantaina kisailtiin historian ensimmäinen Rantaterassi Baarpuuri Golf Open, pelimuotona pariscramble. Kisa houkutteli paikalle 29 paria. Kolmanneksi kisassa sijoittuivat Juha Ikkelä ja Joonas Niemi nettotuloksella 61 lyöntiä, toisiksi pelasivat Kalle Kuusisto ja Olli Tolonen tuloksella 60 lyöntiä ja voittajilla Sami Heinämäellä ja Tapio Variksella 59 lyöntiä. Parhaan lyöntipelituloksen 61 lyöntiä (-7) pelasivat Sami Heinämäki ja Tapio Varis. Ensimmäisellä väylällä oli erikoiskilpailuna lähimmäs lippua, voitto Aarno Sutiselle tuloksella 7,03m.

Sunnuntaina kentällä vietettiin avoimien ovien päivää. PGA pro Tapani Saarentola opasti ensikertaa lajia kokeilevia ja Rantaterassi Baarpuurin Päivi Grönroos tarjoili herkkuja grillistä. Paikalla oli myös jääkiekkolegenda Ville Nieminen. Niemisellä riitti juttuseuraa ja nimikirjoitukset olivat haluttua tavaraa. Kello 14 alkaen pelattiin historian ensimmäinen KeuPa Hockey Golf Open 9 reiän tasoituksellisena lyöntipelinä. Nieminen toivotti kaikille hyvää kesää ja nautinnollista kierrosta. Hänelle kierros oli kauden ensimmäinen. Itse kilpailussa Jyri Lepistö sijoittui kolmanneksi nettotuloksella 32 lyöntiä, Aila Kivimaa toisena 31 lyönnillä ja voitto Joonas Minkkiselle tuloksella 29 lyöntiä. Joonas Minkkinen pelasi myös parhaan lyöntipelituloksen 30 lyöntiä (-4).

Seuranmestaruuksissa uusi kenttäennätys

Golf-Virtain seuranmestaruuksista pelattiin viikonloppuna. Miehet pelasivat lauantaina 36 reikää ja sunnuntaina 18 reikää. Naiset ja seniorit pelasivat molempina päivinä 18 reikää. Naisten sarjassa kolmanneksi kiri Terttu Holma tuloksella 193 (100 + 93). Toiseksi sijoittui Sirkku Kortesniemi tuloksella 184 (93+91). Voittoa puolustanut Tuula Nyberg piti tittelinsä vain lyönnin erolla. Tulos 183 (90+93) ja pokaali taas kerran Tuulalle.

Senioreiden sarjassa lähdettiin päätöspäivään jännittävissä tunnelmissa. Hannu Rantanen ja Kyösti Asp olivat tasoissa ensimmäisen päivän jälkeen 84 lyönnillä. Sunnuntaina Anssi Mäkelä nousi kolmanneksi tuloksella 182 lyöntiä (91+91). Hannun ja Kyöstin taistelu mestaruudesta päättyi Hannun voittoon. Kyösti Asp toinen tuloksella 179 (84+95) ja voittaja Hannu Rantasen tulos 167 lyöntiä (84+83).

Miesten sarjassa nähtiin lauantaina kenttäennätys. Mattias Lepistö kiersi kentän 64 lyönnillä (-4). Aikaisempi ennätys oli 65 lyöntiä, tekijänä Juha Makkonen vuonna 2007. Mattias johti lauantain jälkeen turvallisesti 8 lyönnillä pelattuaan toisen kierroksen 69:llä lyönnillä. Päätöspäivänä Mattiaksen johto piti ja voitto tuloksella 206 lyöntiä (64+69+73). Toiseksi nousi Juha Makkonen tuloksella 214 lyöntiä (69+74+71) ja kolmas Olli Markkanen 217 lyöntiä (73+68+76).

PGA Pro Tapani Saarentola Virroilla 7. - 9.8.

Golf-Virrat  7.-9.8 mahdollisuus osallistua Tapani Saarentolan Golf-kursseille ja klinikoille

seuraavasti:

Perjantai 7.8

12.00-17.00    mahdollisuus yksityistunteihin

17.30-19.00    lähipelitekniikka max 12 /henk. jos kysyntää katsotaan toinen aika lauantaille tai sunnuntaille.

19.00-20.30    luento golf mentaalivalmennuksesta ym. harjoittelusta

Lauantai 8.8

10.00-18.oo   mahdollisuus yksityistunteihin

19.00-21.00   peruskurssi

Sunnuntai 9.8

9.00-12.00      mahdollisuus yksityistunteihin

12.00-14.00    mukana avoimet ovet tapahtumassa

15.00-18.00    mahdollisuus yksityistunteihin

18.00-20.00    peruskurssi

Peruskurssin hinta 100€

Luento 5€

Klinikka 15€

Yksityistunnit 1 henkilö 50€/h   2 henkilöä 45€/h

Yksityistuntien varaus Tapani Saarentola 050-3567103

Golf-Virrat jäsenille yksityistunnit a 20€/h muut opetukset opetukset ja luento maksuttomia.

Kilpailutuloksia

Purran Kukka ja Hautauspalvelu Open kisattiin lauantaina hyvissä olosuhteissa, kilpailu oli jälleen täynnä. Naisten sarjan voitti Ritva Santtila 36 pisteellä, toisena Mervi Lepistö 31 pistettä ja kolmantena Tuulikki Majuri 30 pistettä. Miesten sarjassa Juha Ikkelän loistava alkukausi sai jatkoa. Juhalle voitto 41 pisteellä, Aarno Sutinen toinen 39 pisteellä ja Kari Kohtala kolmas 38 pisteellä. Lähimmäs lippua väylällä 4 löi Aarno Sutinen (2,76m). Väylällä yhdeksän erikoiskilpailuna oli pisin draivi molemmissa sarjoissa. Miesten sarjan voitti Joni Härkönen ja naisten sarjan Ritva Santtila.

Edellisenä viikonloppuna kisattiin seuran klubimestaruuksista, pelimuotona tasoituksellinen lyöntipeli. Naisten sarjassa kolmanneksi pelasi Sirkku Kortesniemi tuloksella 73 lyöntiä. Toiseksi sijoittui Irma Rantanen 71 lyöntiä ja voittaja Aira Huostilalla myös 71 lyöntiä. Airan pienempi slope ratkaisi mestaruuden. Miesten sarjan kärkinelikolla oli kaikilla 69 lyöntiä, pelitasoitus ratkaisi palkintosijat. Neljänneksi sijoittui Kari Pulkkinen (slope 23), kolmanneksi Onni Haapala (slope 19), toisena Erkki Koskinen (slope 18) ja voittajana Eero Neste (slope 15).

Yhteystiedot

Golf-Virrat ry
PL 89
Lakarintie 350
34801 Virrat
Puh. 03-4753 666
Fax. 03-4764 101
golfvirrat@golfvirrat.fi

PANKKIYHTEYDET
OP FI18 5524 0320 0026 41

Klubin aukioloajat

Klubi auki toukokuussa klo ma-pe 11:00 - 18:00 la-su 10:00 - 18:00

Kilpailupäivinä avaamme tuntia ennen ensimmäistä lähtöä.

Caddiemaster tiedottaa

Seuraavat kilpailut:

26.5. Golf Balata Open